Ajankohtaista
Arkisto
RSS

« Takaisin


Kiinteistö- ja rakentamisfoorumin talkoot: Käyttäjän tarpeiden ennakointi onnistumisen avain

27.01.2012 10:28

Viidennet Kiinteistö- ja rakentamisfoorumin eli KIRAn järjestämät KIRA-talkoot keskittyi pohtimaan, kuinka alan toimijat saavuttavat yhdessä asettamansa, vuoteen 2025 ulottuvat tavoitteensa. Syksyllä julkistetussa Rakennettu Ympäristömme 2025 -raportissa KIRAn jäsenyhteisöt sitoutuivat kehittämään toimintaansa niin, että käyttäjän tarpeet ovat toiminnan kehittämistä ohjaavana moottorina.

KIRA-talkoiden suojelijana toimii asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru. Ministerin ollessa ulkomailla valtiovallan tervehdyksen talkoisiin toi kansliapäällikkö Hannele Pokka. Hän kiitti KIRAa maailmallakin ainutlaatuisesta alan yhteistyöstä ja sitoutumisesta yhteisiin päämääriin. Alan vahvuutta ja yhteistyötä tarvitaankin Pokan mukaan tällä vuosikymmenellä. Talouspyörteiden lisäksi lainsäädännön muutokset sekä kehittyvät energiatehokkuusvaatimukset tulevat vaikuttamaan alan toimintaan.

Kansliapäällikkö Pokka korosti myös kiinteistö- ja rakentamisalan merkitystä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Toisaalta itse ilmastonmuutos asettaa rakentamiselle ja organisaatioille vaatimuksia paremmasta varautumisesta ja ennakoinnista tuleviin ympäristömuutoksiin.

Pokka lopetti kannustavan puheenvuoronsa korostaen, että alan toimijoilta tarvitaan kykyä ja verkostoitumista, jotta ihmisillä olisi hyvä asua ja elää tulevaisuuden rakennetussa ympäristössä.

Epävarmuuteen sopeuduttava

Epävarmuus, turbulenssi, globalisaatio, digitalisoituminen tulivat trendeinä esille monessa puheenvuorossa keskusteltaessa kiinteistö- ja rakentamisalan tulevaisuudesta. Näin myös Halton Group Oy:n hallituksen puheenjohtajan Mika Halttusen alustuksessa. Hänen mukaansa epävarmuus asioiden kehittymistä on jatkuva olotila, johon toimijoiden on vain sopeuduttava. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja alan on pakko kehittyä hyvästä parhaaksi. Hän sanoikin, että alan on siirryttävä kustannusten minimoinnista lisäarvon maksimointiin.

Talkoiden alustuksissa kuultiin mm. tutkimuksen kehityksen tärkeydestä alalla, kiinteistöjen ylläpitopalveluiden elinkaaresta sekä energiatehokkaasta lähiökorjauksesta.

Olennaisena osana Talkoita ovat ryhmätyöt, joissa tällä kertaa alan ulkopuoliset osanottajat paneutuivat ensin tuoreisiin käyttäjäkokemuksiin ja seuraavaksi ennakoitiin eri ikäisten ja tyyppisten käyttäjien tarpeita tulevaisuudessa ja millä ratkaisuilla niihin olisi mahdollista päästä. Tuloksia tullaan käyttämään osaltaan KIRAn jäsenyhteisöjen toimintojen kehittämiseen entistä käyttäjälähtöisemmiksi.

Kaksipäiväiset Kiinteistö- ja rakentamistalkoot järjestettiin nyt viidennen kerran. Talkoot kokoavat vuosittain yhteen poliittisia päättäjiä ja virkamiehiä, median, kansalaisjärjestöjen, tutkimuslaitosten, elinkeinoelämän sekä toimialan omia edustajia. Kutsutilaisuuden tarkoituksena on keskustella alan ajankohtaisista aiheista sekä tulevaisuudesta haasteineen ja mahdollisuuksineen, vaihtaa näkemyksiä toimintaympäristöstä ja -edellytyksistä sekä syventää osallistujien kiinteistö- ja rakentamisalan tuntemusta.

Talkoiden järjestämisestä vastaa 13 järjestön muodostama Kiinteistö- ja Rakentamisfoorumi eli KIRA-foorumi yhteistyössä alan toimijoiden kanssa. KIRA-foorumista on tietoja verkossa osoitteessa www.kirafoorumi.fi

Lisätietoja KIRA-talkoista:

Toimitusjohtaja Pia Gramén
Kiinteistöpalvelut ry
puh. 020 7959 481
gsm 040 820 7599
pia.gramen@kiinteistopalvelut.fi

Toimitusjohtaja
Ilkka Salo
LVI-talotekniikkateollisuus ry
puh +358 (0)9-192 3304
gsm +358 (0)40-847 9907
ilkka.salo@teknologiateollisuus.fi



Tuoreimmat uutiset

Työssäoppimisella työttömät nuoret työelämään
14.05.2012
Kisällikoulussa opitaan rakentamisen taito ”isältä pojalle”Rakennusteollisuus kantaa huolta alalle ...

Liki 450 ammattiin opiskelevaa tutustui turvarasteihin
10.05.2012
TELINETORSTAI –projekti tiedottaa Ammattiliitto Pro, Rakennusliitto ry, Rakennusteollisuus RT ryTel...

Vuoden Mestari 2011 – Harri Aarnio
08.05.2012
Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piiri ry:n ”Vuoden Mestariksi 2011”  valittiin rakennusmes...