|
|
TyöturvallisuusTyöturvallisuuslaki luo yleiset edellytykset turvallisuudelle työpaikalla. Työpaikan ja työympäristön työturvallisuudesta vastaa työnantaja. Työntekijöiden velvollisuus on noudattaa annettuja työ- ja toimintaohjeita sekä käyttää hänelle annettuja turvavarusteita. Lisäksi jokaisen työntekijän on huolehdittava omasta ja muiden työntekijöiden turvallisuudesta ja ilmoitettava esimiehelle havaitsemistaan vaaroista ja epäkohdista. Eri rakennushankkeen osapuolten työturvallisuusvastuusta säädetään valtioneuvoston asetuksessa rakennustyön turvallisuudesta. Kyseisessä laissa merkittävä vastuu työturvallisuudesta on asetettu hankkeen rakennuttajalle. Rakennuttajalla tarkoitetaan henkilöä tai organisaatiota, joka ryhtyy rakennushankkeeseen tai muuta, joka ohjaa ja valvoo rakennushanketta taikka jos edellä mainittuja ei ole, tilaajaa. Rakennuttajan keskeisiä turvallisuustehtäviä ovat - huolehtia, että hankkeen suunnitteluvaiheessa otetaan huomioon rakentamisen turvallisuus
- antaa tarvittavat lähtötiedot ja ohjeita sekä turvallisuustavoitteet suunnitteluun työmaan turvallisuuden varmistamiseksi
- huolehtia suunnitelmien ja suunnittelun yhteensovittamisesta sekä suunnitelmien tarkastamisesta työturvallisuusmielessä
- laatia tai laadituttaa hankkeesta turvallisuusasiakirja
- varmistaa, että turvallisuuteen liittyvistä asioista on sovittu urakoitsijoiden ja muiden rakentamisen osapuolten kanssa ennen työmaan tai työn aloittamista
- määrätä työmaalle päätoteuttaja sekä antaa riittävät toimivaltuudet tälle taholle että varmistaa päätoteuttajaksi nimetyn asiantuntemus
Jos rakennuttajalla ei ole turvallisuustehtäviensä hoitamiseen asiantuntemusta, kuten suunnittelusta huolehtimiseen, turvallisuusasiakirjan laadintaan tai urakoiden yhteensovittamisen sääntöjen laadintaan eikä riittävää asiantuntemusta niiden toteuttamisen valvontaan, on rakennuttajan käytettävä ulkopuolista asiantuntijaa. Rakennuttajan on tällöin varmistettava, että nimetyllä asiantuntijalla on riittävä pätevyys ja muut edellytykset tehtävän asianmukaiseen toteuttamiseen. Turvallisuuskoordinaattori Rakennuttajan on nimettävä jokaiseen rakennushankkeeseen hankkeen vaativuutta vastaava pätevä turvallisuuskoordinaattori.Turvallisuuskoordinaattoriksi ei tule nimetä työmaalla toimivaa urakoitsijaa tai sen edustajaa. Rakennuttajan on huolehdittava siitä, että turvallisuuskoordinaattorilla on riittävä pätevyys, asianmukaiset toimivaltuudet ja muut edellytykset huolehtia kyseessä olevasta rakennushankkeesta. Rakennuttajan on varmistettava, että turvallisuuskoordinaattori huolehtii tälle kuuluvista tehtävistä. Turvallisuuskoordinaattorin on tehtävä yhteistyötä päätoteuttajan kanssa rakentamisen turvallisuutta koskevassa suunnittelussa ja rakennustyön toteuttamisessa. Turvallisuusasiakirja Valtioneuvoston päätös rakennustyön turvallisuudesta edellyttää, että rakennuttajan tai muun, joka ohjaa tai valvoo rakennushanketta on laadittava rakennustyön suunnittelua ja valmistelua varten turvallisuusasiakirja, joka sisältää kyseisen rakennushankkeen ominaisuuksista ja luonteesta aiheutuvat ja sen toteuttamiseen liittyvät tarpeelliset turvallisuustiedot. Asiakirjan tulisi sisältää muun muassa rakennushankkeen vaara- ja haittatekijät sekä työturvallisuutta ja työterveyttä koskevat tiedot sekä menettelytapaohjeita työturvallisuutta varten. Turvallisuusasiakirja tehdään yleensä urakka-asiakirjojen laadinnan yhteydessä ja liitetään urakkatarjousasiakirjoihin. Turvallisuusasiakirja täydentyy rakentamisprosessin etenemisen mukaan. Pääurakoitsijan vastuu Pääurakoitsijan vastuulle kuuluu työturvallisuuden käytännön toteutus. Pääurakoitsijan on muun muassa ennen töiden aloittamista laadittava kirjalliset työturvallisuutta koskevat suunnitelmat töiden turvalliseksi suorittamiseksi sekä vaara- ja haittatekijöiden poistamiseksi kyseessä olevalla työmaalla. Pääurakoitsijan on huolehdittava turvallisuuden ja terveyden kannalta tarpeellisesta työmaan yleisjohdosta muun muassa turvallisuusohjein, siisteydestä ja järjestyksestä sekä osapuolten välisestä yhteistoiminnasta ja tiedonkulusta. Pääurakoitsijan on varmistuttava, että sillä on tieto työmaalla työskentelevistä työntekijöistä ja itsenäisistä työnsuorittajista ja että heidän perehdyttämistään varten on tarpeelliset tiedot. Työnantajien on annettava työntekijöistään ja itsenäisten työnsuorittajien omalta osaltaan tarpeelliset tiedot työmaalla työskentelystä pääurakoitsijalle.
|
|